I l t a s a t u
 

ROAD CREW-ROCKBÄNDI

Historia:

Osa 1
Palataan 1980-luvun puoliväliin. Koulukaverit, hevari HIILI ja discohile PAJIS pyörivät kimpassa ja tekivät musiikkia omaksi ilokseen. Hiilen kantakodin kellarissa oli hyvä oleilla ja "luoda" musiikkia, joka ainakin heitä itseään nauratti.

Surullisen kuuluisat 2B sekä FLEUR DE HOLLAND olivat projektiluonteisia bändejä, joiden suurin merkitys ei ollut musiikillinen vaan lähinnä sosiaalinen: muiden jätkien kanssa oli hauska soittaa ja sekoilla. Tiukka, todellinen ROCK-bändi DEVILS´ GRUE lopetti jo ensimmäisen keikkansa jälkeen. Kova rockelämä, kaksi rumpalia, betonimylly sekä kontillinen esiintymisrekvisiittaa oli bändille, joilla kenelläkään ei ollut ajokorttia, liian rankkaa ja vaikea toteuttaa. Oliko bändin nimi jo enne tulevalle Hard Rock triolle? Sitä tarina ei kerro. DISK PROJECKT oli duo, jossa jätkät innostuivat kokeilemaan siihen aikaan uusinta tekniikkaa. Mattel-rumpukone sekä Yamahan DX7-syntikka ( Postin Petelle kiitos lainasta) saivat aikaan lukuisia, myöhemmin ikivihreiksi muodostuneita diskomusiikin helmiä: "Kärlet är livet" sekä "Sua odotan" soivat haikeina tyttöjen päässä. DISK PROJECKT toimi epämääräisesti monta vuotta eikä varsinaisesti ole loppunutkaan. Soittipa Akikin yhdellä keikalla rumpukonetta.

Omilla tahoillaan jätkillä oli muitakin bändejä. Pajis soitti yhtyeessä HELP, joka monen vuoden ajan sekoitti musiikissaan nerokkaasti CCR:ää ja SIG-yhtyettä. Hiili soitti lukuisissa lyhytikäisissä bändeissä. KOLLOIDINEN PORVOO sekoitti progen ja suomalaisen maaseudun. Hiilen varsinainen bändi oli JASSO, jossa Hiili toimi rumpalina jonkin aikaa ja kierteli suomea. ....joskus kännissä ja joskus kovassa kännissä.

Aki aloitti hevin kuuntelun isoveljiensä painostamana jo ennen kuin hän oppi kä- velemään. (milloin oppi kävelyn ? 9kuukautisena? 8 vuotiaana? 13 vuotiaana?). Parhaan kaverinsa Juhan (rauha hänen muistolleen) ja Nicon kanssa heillä oli hevitrio OMEN, joka mainosti itseään lauseella "fakiest heavyband in the world". Olipa hänellä myös kunnianhimoinen, laajalti arvostusta herättänyt yhtye TRASH´N GLASS, jossa toista kitaraa soitti Ari Anttonen. Mainitsemisen arvoista nippelitietoa, koska Anttosen seuraava bändi STATUE voitti rokin SM kisat vuonna 1989.. Samoissa kisoissa ROAD CREW sijoittui seitsemänneksi, mikä osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. RC:llä ei ollut muuta materiaalia kuin kilpailuohjelmisto, kolme biisiä. Jos RC olisi voittanut, olisi ollut helvetin ärsyttävää tehdä nopeasti ja väkisin levyllinen uusia biisejä joita tarvittaisiin keikoilla ja levyllä, mitä voittajabändi pääsi heti tekemään.

Sitten tapahtui jotain, mistä rockmaailma voi olla onnellinen. Nämä kolme jätkää ystävystyivät! Samassa koulussa ollessaan on selvää, että hämärätkin jätkät löytävät toisensa.
HELP ja OMEN tekivät School Tour 1986-nimisen kiertueen yhdessä. Kierrettiin lukuisiaTuusulan kouluja ja leikittiin rocktähtiä. Helpissä Hiili joskus tuurasi yhtyeen oikeaa rumpalia, Kimmoa. Jätkien isät kiroilivat ja roudasivat kahden bändin kamoja autoissaan. Kukaan ei koskaan kai korvannut revenneitä penkinpäällisiä. Mukana oli myös itse tehdyt, hyväksymättömät valot, joita bändit itsekin vain tuijotteli, meininki oli kuin suoraan KISS-yhtyeeltä.

Osa 2 Elämä jatkui. Kasvettiin-lähinnä pituutta. Ajeltiin kavereiden kanssa autoilla ja bailattiin. Hiilen kellarissa äänitettiin musiikkia aamun pikkutunneille asti.
Kaikkea mahdollista tallennettiin Fostex neliraitanauhurille. Paljon surkeaa, mutta oli nauhoilla paljon hyvääkin kamaa. Biisiä "Pera" hoilasi koko kassikaljaa juova Hyrylä. Akin kappale "Elämä on tuskaa vain" herätti äidin vaistot joka toisessa koulun mimmissä, mikä ehkä oli tarkoituskin.

Armeija ja tyttöystävät, nuo perkeleet, alkoivat verottaa soittokavereita. Hiili ja Pajis olivat jo pitkään hekumoineet ajatuksella bändistä, joka soittaisi Rock´n Rollia Hurriganesin hengessä. Ryhmään luiskahti kuin huomaamatta stten Aki, jonka TRASH´N GLASS oli juuri lopettanut. Syynä Anttosen Arin aivan liian tiukat housut.

Elettiin kevättä 1988. Ryhmä halusi päästä kolmistaan keikalle, joka oli tarjolla; hyrylässä (kuka muistaa Skavaböle Dragstersit?) järjestettiin bändikatselmus. Kun bändi piti ilmoittaa keikalle, piti myös ilmoittaa nimi. Pajis oli sillon äijähommissa asfalttityöntekijänä ja Hiili ja Aki keksivät hätäpäissään nimen ROAD CREW. SE OLI SIINÄ!!!!!!!!! THE BAND WAS BORN!!!!!!!!!! Nimeä ei mietitty, mutta ehkä se kuvasi hyvin tilannetta; tietyöhommaa, viehtymystä baanalla oloon sekä sitä, että yhtye tunsi olevansa hyvä ryhmä. Mötörheadin We are the roadcrew-biisi tuli mieleen vasta paljon myöhemmin. Mötörhead on arvonsa ansainnut, mutta ROAD CREWn yhteisiä mieltymyksiä ainakin silloin oli ehkä enemmän Black Sabbath. Sabbattia bändi on soittanut joskus, mutta Mötörheadia ei koskaan....voisi ehkä olla mielettömän hassua laulaa keikalla We are the roadcrew!!!!!!!

Osa 3 -tänään, tässä, nyt

Seuraavat kymmenen vuotta ovatkin sitten rockin historiaa. Ryhmä kiersi ja soitti, soitti ja kiersi. Ikimuistettavia keikkoja ikimuistettavissa paikoissa oli lukuisia. Bändin roudareitten Kimmon ja Ari-Matin uhrautuvan aherruksen ansiosta keikat olivat yleensä onnistuneita. 90-luvun lopussa, kun Hiili alkoi saada tukevaa jalansijaa suomalaisten (rock)tuottajien riveissä, alkoi hänessä näkyä pieniä kypsymisen merkkejä. Aika ei riittänyt enää sekä työntekoon, hauskanpitoon että RC:hen.

Loistava BULLDOZER-albumi kuitenkin tehtiin mainioissa fiiliksissä ja sen myötä myös keikat hoidettiin kunnialla läpi. Soitto kulki ja jengi piti näkemästään ja kuulemastaan. Vuosituhannen vaihtuessa Aki ja Pajis halusivat edelleen soittaa. Oli mietittävä rumpalikuvioita. Yhtälö oli: kaksi haluaa soittaa/yksi ei = otetaan tuuraaja. Kyllä! Hiilelle piti saada tuuraaja! Aika haastava tehtävä! Pajis mietti asiaa 15 minuuttia ja ainoana vaihtoehtona oli rumpali, joka oli ollut kova jo vuosia, soitti toisessa legendaarisessa bändissä ja oli muutaman tapaamisen ja yleisten juttujen mukaan kelpo äijä. Soitto Twist Twist Erkinharjulle (Peer Gynt/Leningrad Cowboys) ja uusi rumpali oli kehissä. Erkinharju lähti rohkeasti mukaan bändiin ja keikkoja varten pidettiin heti treenit....äijä rummutti biisit heti oikein! Keikkojen jälkeen RC piti ansaitun kesäloman. Matkustettiin perheiden kanssa, yksi tuli isäksi ja treenailtiin satunnaisesti. Uusia , entistä parempia biisejä syntyi.

Usein nuoret bändit korskeasti väittävät, että bändi on ja pysyy! Äijät eivät vaihdu! Niin RC: kin vakuuteli 10 vuotta sitten. Tilanteet, mielipiteet ja ihmiset kuitenkin muuttuvat vuosien aikana. Erkinharju istui heti hyvin bändiin. Kemiat toimivat mainiosti, yhteissoitto kulki. Pitkästä aikaa treeneissä oli kivaa ja niissä viihdyttiin vaikka koko yö. Erkinharjusta kasvoi Road Crew- rumpali.

Seuraava kohde alkoi näkyä bändin silmissä: kymmenen vuotta sitten julkaistiin ensi levy ja sen puitteissa julkaistaisiin kokoelmalevy keväällä 2002.

Vuonna 2002 bändi siirtyy treenaamaan Pajiksen himaan. Aina silloin, kun treenipaikka on vaihtunut, on bändi tehnyt jotain mehevää..........uusi vuosi alkaa, uusi aika alkaa ...olkaa kuulolla.... ..... BE CAREFULL!! ....

Tuusulassa 28.10.2002

Osa 4-mitä kummaa?

Kesä meni nopeasti ja keikat vedettiin onnistuneesi ja raivoisasti läpi. Yleisö piti näkemästään. Syksyllä Erkinharju joutui siirtymään bändistä sivuun. Syynä tähän dramaatiseen tapahtumaan oli PEER GYNT! Gyntin jätkät menivät taas kimppaan ja heillä alkoi rankka keikkaputki läpi suomen. Keikkaa oli vaikka kuinka eikä niille näytä tulevan loppua koko kesänä 2003. Jos kerran bändi on niin helvetin hyvä, niin ei kai ihme, että suosiota riittää.

Road Crew oli taas siinä tilanteessa, että Aki ja Pajis halusivat soittaa, mutta mistä rumpali. Rumpalin tehtävä ei ole RC:ssä kovinkaan helppo. Pitää soittaa hyvin ja kovaa ja heilua samanaikaisesti. Pajiksen ja varsinkaan Akin vitsit eivät aina ole sieltä parhaimmasta päästä ( ne ovat tosin aika alapäästä). Rumpalin tulisi siis taiteilla kahden vinon soittajan välissä.

Jo joskus aikaisemmin oli Akin ja Pajiksen jutusteluissa mainittu Pekka Kasari. Vanha tuttu vuosien takaa.Kelpo heppu, joka oli rockkokemuksensa saanut useissa eri bändeissä, varsinkin STONESSA ja AMORFIKSESSA. Syksyllä 2002 Pajis yhdellä yhteisellä prätkäreissulla varovasti puhui Pekalle Road Crew:n jätkien kanssa soittamisesta. Varovaisesti siksi, että Pekka oli äskettäin lähtenyt amorfiksesta ja oli myynyt rummutkin pois. Hän oli oikeassa työssä ja kolmen lapsen ylpeä isä, joka ei vielä kauheasti ikävöinyt rokin soittoa. Yhtenä syyspäivä Pajiksen puhelin soi ja Pekka ehdotti treenejä. Lainattiin naapurista rummut ja pidettiin treenit. Ei epäilystäkään! Pekasta voisi tulla Road Crew:n rumpali. Onneksi hän innostui hommasta ja osti itselleen taas omat rummut. Alettiin treenaamaan ahkerasti. Oli kivaa ja homma kulki. Kuin puskutraktori. Pekan puolesta puhui myös ne asiat , että hänen tullessa bändiin, vitsien taso ei kasvanut, temi ei ollut ( paljon ) muita suurempi sekä bändin yhteispituus taas kasvoi. Saattaa olla, että RC on jälleen suomen pisin yhtye. Tänään Pekka on oikeassa työssä, kolmen lapsen ylpeä isä sekä Road Crew onnellinen jäsen.

Yhtye alkaa janoamaan keikoille. Keikkasetti on treenattu tiukaksi. Uusia biisejä on tehty. Erkinharjun kanssa aloitetut demobiisit on nyt valmiita. Ei muuta kuin kohti kevättä ja keikkoja ja ehkä sitten myös taas kohti seuraavaa levyä????!!!!!

Tuusulassa 17. 3. 2003